|
|||||||
|
12.5.2006
EUROOPPALAISENA EUROOPASSAEi luulisi olevan vaikea sopeutua elämään Euroopassa, kun on sieltä kotoisin. Samaa kansaahan tässä ollaan kaikki tyynni vai kuinka? Nythän on kuitenkin niin, että suomalainen ei ole oikeasti Eurooppalainen.Asuttuani kaksi ja puoli vuotta täällä Euroopassa olen tullut tuohon edellämainittuun johtopäätökseen ja päätinkin laittaa muutamia ajatuksia paperille. Jotkut asiat vaan sattuvat minun silmääni niin, että en tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. En siis kai ole todellinen eurooppalainen, kun moisia edes vaivaudun miettimään. On kaunis alkukevään lauantaipäivä. Valtaväestö kävelee kaupungin ostoskadulla tyylikkään tummat aurinkolasit päässään puolison kanssa käsikynkkää. Välillä piipahdetaan trendikkääseen kahvilaan, jossa nautitaan viimeisimmän muodin mukaiset espresso specialit tai vaahdotetut lattet ja rupatellaan mukavia vaimealla äänellä. Miehen kasvoilla tulisi olla kohtuullinen päivetys ja valkohampainen hymy, päällä kaluspaita ja suorat, mutta urheilulliset housut. Jaloissa tietenkin tummanruskeaa nahkaa olevat kevyet kesäiset kävelykengät. Sukat sitten paidan mukaan samaa sävyä, eihän suinkaan olla tenniskentällä. Naisella on kauniisti laitetut hiukset, Mexxin pitkä toppi, jonka päällä vaaleahko kevyt pusero. Pusero pidetään napittamatta, jotta litteä ja treenattu vatsa esiintyy edukseen. Jalassaan hänellä on trendikkäät puolipitkät housut, jotka korostavat takapuolen ryhdikkyyttä juuri oikealla tavalla ja paljastavat ruskettuneet sääret puolivälistä alaspäin. Narusandaalit koristavat jalkoja vaikka ovatkin hieman epämukavat kävellä. Kukapa siitä jaksaisi välittää, kunhan oma trendikkyys vain käy kanssaihmisille ilmi. Kahvilan tuolin selkänojasta riippuu näennäisen huolimattomasti ripustettu muutaman soljen ja sporttisen taskun omaava uusi ja kallis käsilaukku. Kaikkien sisääntulevien ihmisten tulee se huomata, onhan se sentään aito Gucci eikä mikään Lanzarotelta ostettu kopio. Puheenaiheet liikkuvat ministeri Balkenenden viimeisimmässä ulkomaalaispolitiikassa, lomamatkoissa, uuden auton ja olohuoneen kalustuksen hankkimisessa sekä elämisen kalleudessa. Jeremy ja Annemieke ovat olleet yhdessä jo kohta vuoden ja tällainen suunnittelu kuuluu ilman muuta asiaan. On se hyvä, että Jeremyn isä aikoinaan rohkaisi poikaansa hakemaan siihen kansainväliseen business-kouluun vaikka se hieman maksoikin. Nyt on varaa suunnitella tulevaa, käyttää kunnollisia vaatteita, jotka eivät kulu puhki hetkessä, uusia olohuoneen kalustoa jos vanha ei miellytä ja vaihtaa autoa hieman eri tarpeiden mukaan. Jeremy karistaa tuhkaa pikkusikaaristaan ja puhaltaa savut tottuneella tavalla hieman yläviistoon. Annemieken mielestä se näyttää ihanan pariisilaiselta ja hän hymyileekin Jeremylle vinosti lisätessään hennonpunaista huulipunaa täyteläisiin huuliinsa taskupeilistä itseään samalla katsellen. Jeremy ottaa hymyn vastaan ja liikauttaa hieman sikaaria pitelevää kättään, jossa on kaksikin erilaista sormusta. Housujen taskussa olevassa rasiassa on timanttisormus, jonka teettäminen oli vienyt kolme kuukautta. Kirottua kuinka pitkät jonot Coster Diamondsilla nykyisin onkaan, Jeremy ajattelee ja karistaa sikaariaan uudestaan. Hanuristi soittaa ostoskadun ihmisvilinässä ja ihmiset pudottavat lantin hänen avoimeen haitarilaukkuunsa, yhden silloin, toisen tällöin. Ei noita pennejä kuitenkaan mihinkään järkevään voisi käyttää, menköön siis katusoittajalle. Hänellä on ammattikuntansa asustukseen kuuluva musta baskeri päässään, mutta ohitse kulkevan ladyn mielestä hän haisee vähän pierulle. Hän kiihdyttää hieman askeliaan ja korkokenkien kopse katukevetykseen saa nopeamman ja määrätietoisemman tahdin. Katusoittaja katsoo hänen peräänsä ja vetelee soittimestaan haikeita, venäläläisiä sointuja hieman alakuloinen ilme viiksekkäillä kasvoillaan. Pariskunnat tungeksivat näyteikkunoiden edessä ja keskustelevat tarjolla olevista luomuksista. Löytyy vaatekauppoja, kenkäkauppoja, elektroniikkaliikkeitä ja trendikalusteliikkeitä. Miestä kiinnostaa kultakaupan ikkunassa oleva titaanirannekkeinen ja moniviisarinen rannekello, jolle nainen nyökkäilee hyväksyvästi. Onhan se vesitiivis aina 300 metriin saakka ja iskunkestäväkin. Tuo olisi hyvä ostos ajatellen tulevaa Thaimaan matkaa, Eric kun harrastaa sukellusta. Anitalle katsellaan uusia kenkiä, jotka sopisivat sen kermanvärisen iltapuvun kanssa joka ostettiin Ericin yrityksen juhlaillallista varten. Asukokonaisuuden tulee olla hillitty, mutta näyttävä ja ennen kaikkea erilainen kuin muilla naisilla. Olihan Anita sentään menestyvän liikemiehen vaimo ja näissä tilaisuuksissa tulee esiintyä edukseen. Koditon ja humalainen mies ajaa polkupyörällään raitiovaunukiskon uraan väistäessään Ericin ja Anitan vaaleakutrisen Jeroen-pojan juoksua pulujen perään. Mies rojahtaa samaa vauhtia rähmälleen kivetykselle ja saa verta vuotavan haavan nilkkaansa ja poskeensa. Toinen risainen kenkäkin on irronnut jalasta ja ohjaustangossa roikkunut muovipussi lojuu keskellä tietä. Anita kiskaisee pojan luokseen ja katsoo maasta tavaroitaan keräilevää Erwiniä murhaavasti. Sanaa sanomatta pariskunta lapsineen jatkaa päiväkävelyään ja Erwin, saatuaan tavaransa sullottua muovipussiinsa, katsoo loittonevan pikkupojan jälkeen. Oma poika Arjen on nyt jo viisitoistavuotias, mutta Erwinin muistoissa hän on aina se sama vaaleahiuksinen pikkupoika, joka halusi lähteä mukaan ajoon kuin ajoon. Ihan tuon pojan näköinen, joka loittonee noiden hyvin puettujen ihmisten kanssa. Erwinin kuljetusyritys meni konkurssiin jo yli kymmenen vuotta sitten; siinä meni talo ja autot alta samalla. Vaimo vei pojan mennessään ja asuu nyt jossakin maalla uuden miehensä kanssa. Erwinille jäi vain jano, ystäviäkään kun ei liiemmin ollut. Yksinäinen kyynel vierii karvoittuneelle poskelle ja se pyyhkäistään pois likaisella ja karkealla kädellä. Joskus tuo käsi ei vapissut niinkuin nykyisin. Pikkuhiljaa päivä etenee myöhäiseen iltapäivään ja vilinä ostoskadulla rauhoittuu. Kauppiaat lakaisevat liikkeittensä edustoja puhtaaksi Gauloises-tumpeista ja muusta pikkuroskasta. Kirkkaat valot liikkeiden sisällä sammutellaan ja musiikki kytketään pois päältä. Ainoastaan näyteikkunoihin jätetään pienet spottivalot korostamaan tarkkaan harkittuja yksityiskohtia myytävissä artikkeleissa. Katusoittaja pakkaa haitariaan polkupyörän tarakalle lantit taskussaan kilisten. Kohta on ruoka-aika ja muutaman oluenkin saattaisi ostaa. Loput rahoista talletetaan lähetettäväksi kotiin Evalle. Ehkä jo puolentoista vuoden kuluttua olisi tarpeeksi koossa, jotta koko perhe voisi muuttaa tänne, jossa elämä hymyilee. Hyvän illan toivotukset tutulle kenkäkauppiaalle ja soittaja polkaisee matkaan baskeria toisella kädellä päässään pidellen. Muutaman tunnin kuluttua kotonaan Anita ja Eric ovat saaneet pikku Jeroenin nukkumaan. Poika oli ollut järkyttynyt siitä kodittoman pummin päättömästä polkupyöräilystä ja veren näkemisestä eikä ollut tahtonut jäädä yksin huoneeseensa. Vihdoin poika kuitenkin nukkui rauhallista lapsen unta, himmeä yövalo jätettiin palamaan lattian rajaan. Siinä on Mikki-Hiiren iloinen naama. Eric kaataa Anitan lasiin Etelä-Chileläistä punaviiniä, Anitan suosikkirypäleistä valmistettua, ja molemmat napostelevat pikkuherkkuja avoimien parvekkeenovien edessä, pehmustetuissa rottinkituoleissa istuen. Viileä iltatuuli puhaltelee meren rannasta ja ilmassa on lähestyvän sateen miellyttävä tuoksu. Anita painautuu Ericiä vasten, koska hänen on hieman kylmä. Näissä tilanteissa Eric tuntee olevansa todellinen mies ja kietookin toisen kätensä Anitan olkapäiden ympärille. Kummankaan mielestä tilanne ei vaadi sanoja. Asemalla Erwin ottaa Jeneveriä suoraan pullon suusta. Ilta tuntuu viileältä ja taitaa miehessä olla vähän kuumettakin, puistauttaa siihen malliin. Toinen hörppy tuota polttavaa nestettä tasoittaa oloa hieman ja yskäkin tuntuu hellittävän. Erwin vetää jalat koukkuun rintaansa vasten ja käpertyy kyljelleen pahvien päälle. Pahvit hän oli piilottanut päivän ajaksi verkkoaidan ja sähkökaapin väliin aseman ratapihan puolelle. Pitkän takin liepeet hän on kietonut jalkojensa ympärille suojaamaan kylmältä viimalta. Kusi haisee hämärtyvässä asematunnelissa, kun Erwin vihdoin vaipuu uneen. Unissaan hän ajaa täysperävaunurekkaansa vieläkin. Jurrikka Kaikki kolumnit
|
|
||||||
